Olen juuri kotiutunut Kioton viiden päivän reissulta takaisin Matsudoon. Minulla olisi paljon kirjoitettavaa, kerrottavaa ja näytettävää, joten on vaikeaa päättää, mistä aloittaa.
Matkustin Kiotoon yksin, joten sain pysähdellä omaan tahtiini ihastelemaan ja ottamaan valokuvia kohteista, joihin muut turistit eivät välttämättä kiinnitä huomiota. Kuvasin tietenkin temppeleitä ja puutarhoja. Mutta niiden lisäksi kuvasin maata, pudonneita lehtiä, sammalien yksityiskohtia, puunrunkoja sekä varjojen ja valojen leikkejä, yrittäen tallentaa kokonaisvaltaisesti kokemukseni.
Toisaalta yksin matkustaminen saattaa olla välillä... Hieman yksinäistä. Kuitenkin yksin matkustaminen opettaa uusia puolia itsestä ja tarjoaa mahdollisuuden keskittyä juuri itselle tärkeisiin asioihin. Yksin matkustaessa on mahdollisuus tavata myös uusia ihmisiä, kenties jopa helpommin, kuin ryhmässä matkustaessa.
En kuitenkaan ajatellut kirjoittaa yksin matkustamisesta, vaan syystä, miksi halusin tehdä matkan juuri Kiotoon. Jos olette lukeneet aiempia kirjoituksiani tiedätte, että minua kiinnostavat erityisesti taide, luonto ja elvyttävät ympäristöt sekä niiden luomat kokemukset. Japanilaisissa perinteisissä puutarhoissa nämä aiheet yhdistyvät. Japanilaiset puutarhat ovat täynnä luonnon elementtejä, mutta samaan aikaan ne ovat tarkkaan suunniteltuja taideteoksia. Näihin taideteoksiin voi astua sisälle ja uppoutua niiden luomiin maailmoihin. Nämä maailmat vievät usein täysin mennessään ja saavat unohtamaan ulkopuolella tapahtuvan kiireen ja hälinän.
Lyhyesti kerrottuna japanilaisia puutarhoja on paljon erilaisia. Usein puutarhat on rakennettu buddhalaisen temppelin, shintopyhäkön tai teeseremoniaan tarkoitetun rakennuksen äärelle. Muutamina esimerkkeinä voin nostaa zen-buddhalaisuudesta syntyneet zen-puutarhat, jotka on tarkoitettu erityisesti mietiskelyyn. Näissä puutarhoissa sijaitsee usein myös teehuone. Toisena esimerkkinä voin nostaa lampi puutarhat, joita ympäröivät usein kiemurtelevat polut. On myös erityisesti teeseremoniaan valmistelevia teepuutarhoja, eli rojeja. Näiden puutarhojen läpi kulkiessa puhdistaudutaan samalla sekä henkisesti että fyysisesti teeseremoniaa varten. Puutarhat voivat olla kaiken lisäksi eri puutarhatyyppien yhdistelmiä.
Yleisiä japanilaisen puutarhan elementtejä ovat erikokoiset ja -väriset kivet, hiekka ja sora, vesielementit, pienet saarekkeet ja sillat, karpit ja kurjet, kasvillisuus, sammalet, lyhdyt ja rakennelmat, polut sekä astinkivet.
Omat kokemukseni japanilaisista puutarhoista ovat vakuuttaneet minut niiden elvyttävyydestä. Japanilaisissa puutarhoissa vieraillessani huomaan, kuinka rauhoitun tarkkaillessani tarkkaan suunniteltua ja toteutettua, mutta silti luonnollisen oloista maisemaa. Puutarhoissa mielikuvitus lähtee laukkaamaan ja luovuus puhkeaa loistoonsa. Tästä syystä puutarhat ovat oivallisia paikkoja esimerkiksi runojen kirjoittamiseen, piirtämiseen, maalaamiseen tai valokuvaamiseen.
Puutarhoissa kaikki aistit heräävät käyttöön. Puutarhoiden kasvien, maan, sammalen ja suistukkeiden tuoksut, maan tuntu jalkojen alla ja hyönteisten siritys sekä veden solina luovat puutarhoista moniaistisia ja esteettisiä ympäristöjä. Mukaan astuu myös makuelämys, kun pistäytyy teehuoneessa ja nauttii kupillisen vihreää teetä puutarhan syleilyssä.
Vaikka puutarhat ovat moniaistisia ympäristöjä, korostuu japanilaisissa puutarhoissa niiden visuaalisuus. Puutarhat on luoto katseltaviksi monista eri näkökulmista. Kulkiessa puutarhassa voi havaita, miten mielenkiintoisia asioita pilkottaa puiden, kivien tai polkujen takaa. Nämä ympäristön vihjeet lisäävät vierailijan mielenkiintoa ja halua jatkaa matkaa puutarhassa.
Yksi asia, mikä minua häiritsee on se, että puutarhojen polut ovat tarkasti rajattuja, jonka vuoksi vapaa kulkeminen ja ympäristön tarkastelu ei ole mahdollista. Tämä on kuitenkin täysin ymmärrettävää, sillä puutarhoissa vierailee tuhansia ihmisiä.
Japanilaiset puutarhat tuntuvat vetävän puoleensa, niiden tarjoaman hartaan tunnelman ja harmonian vuoksi. Japanilaisissa puutarhoissa on mahdollista tuntea, kuinka keho rentoutuu ja mielen ympäristö tasapainottuu. Tämä ei ole kuitenkaan ainoastaan minun mielipiteeni. Lukuisat henkilöt ovat todenneet, että juuri japanilaiset puutarhat tuntuvat olevan restoratiivisia ympäristöjä. Kiotossa osallistuin Kioton taiteiden ja arkkitehtuurin yliopiston seminaariin japanilaisista puutarhoista “The Healing Japanese Gardens, Ideas and Design”. Seminaari oli antoisa ja voin kirjoittaa siitä seuraavaksi kokonaisen postauksen!
Vaikka puutarhat ovat elvyttäviä ympäristöjä, huomasin reissun aikana, että sairauden sattuessa on käännyttävä apteekin tai lääkärin puoleen. Vaikka luonnon ja taiteen hyvinvointivaikutuksista on paljon tutkimustuloksia, ei niide avulla voida välttyä esimerkiksi kylmän syksyn tuomalta flunssalta. Tätä pääsin todistamaan henkilökohtaisesti.
Restoratiivinen ympäristö, taide ja luonto voivat toki toimia sairauden ennaltaehkäisijinä, mutta ne eivät korvaa lääkäreitä tai lääkkeitä. Taiteen, luonnon ja ympäristösuunnittelun tulisi toimia tukimuotona kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin saavuttamisessa ja ylläpitämisessä. Niitä ei kuitenkaan tule pitää ihmeparannuskeinoina, joiden ansioista sairaat ihmiset parantuvat ja lääkkeet voidaan huuhdella alas vessanpyntystä. (Vessanpyntty on vertauskuva, joten älkäähän sitten huuhdelko lääkkeitä vessanpyntystä, sillä siitä ympäristö ei pidä!)
Tällaista tällä kertaa. Kiitos. ありがとうございます!