Osallistuin Kiotossa Kioton taide ja design yliopiston järjestämään mielenkiintoiseen ja kansainväliseen seminaariin nimeltä “The Healing Japanese Garden, Ideas and Design”. Seminaarissa oli mukana useita puhujia, joista jokaisella oli oma näkökulma aiheeseen. Eräs puhujista lähestyi japanilaisia puutarhoja zenin näkökulmasta. Toinen lähestyi aihetta näköhavaintojen kautta. Mukana oli myös puheenvuoro puutarhaterapiasta ja siitä, miten japanilaisia puutarhoja ollaan käytetty lännessä syöpäpotilaiden hoitomuotona.
Koska ympäristöjä koetaan kaikilla aisteilla, saattaa välillä olla hankalaa kuvailla sanoin, mitä tunnemme, näemme, kuulemme tai koemme puutarhoissa. Yleinen kokemus puutarhoista on kuitenkin se, että ne ovat rauhoittavia ja restoratiivisia ympäristöjä. Viheralueiden positiiviset vaikutukset on havaittu useissa tutkimuksissa. Elvyttävistä vaikutuksista on saatu huomattavia tuloksia esimerkiksi alzheimer potilailla. Puutarhoja on rakennettu ympäri maailmaa sairaaloihin ja hoitolaitoksiin, joissa niiden toivotaan edistävän potilaiden paranemista sekä tuovan iloa ja lohtua potilaille, työntekijöille sekä vierailijoille.
Puutarhatyypeistä erityisesti japanilaisia puutarhoja pidetään ympäristöinä, joissa mieli ja keho pääsevät lepäämään ja voimistumaan. Ehkä sen vuoksi japanilaisia puutarhoja on rakennettu myös Japanin ulkopuolelle sairaaloihin ja muihin hoitolaitoksiin. Mutta mitä puutarhat voivat tuoda kärsivälle ihmiselle? Mikä tekee puutarhasta restoratiivisen ympäristön? Ja miksi juuri japanilaisia puutarhoja pidetään elvyttävinä ympäristöinä? Näihin kysymyksiin seminaaripuhujat pyrkivät tuomaan vastauksia.
Mielestäni erityisen mielenkiintoinen oli professori Wybe Kuitertin (Seolin yliopistos) puheenvuoro, jossa Kuitert toi esimerkkejä kuuluisan zen-pappi Musō Sosekin opetuksista. Näiden opetusten taustalla ovat erilaiset ajatukset tavoista arvostaa ja kokea puutarhaa. Jokaisella on oma tapansa arvostaa puutarhaa. Toiselle kaunis puutarha voi olla statuskysymys ja mahdollisuus saavuttaa ihailua muilta ihmisiltä. Toiselle puutarha voi edustaa rakkautta luontoa kohtaan. Kolmas kaipaa ympärilleen suurta ja huoliteltua puutarhaa, toiselle taas saattaa riittää yksi viherkasvi, johon kohdistaa tarkkailu ja hoivaaminen. Neljäs tapa arvostaa tai kokea puutarhaa, on totuuden etsintä. Puutarha toimii tällöin keinona etsiä totuutta koko maailmasta ja elämästä itsestään.
Mielestäni nämä erilaiset tavat kokea ja arvostaa puutarhaa voivat olla suoraan rinnastettuja taiteen kokemiseen ja sen arvostamiseen. Yhdelle taide saattaa olla statuskysymys. Joku saattaa kerätä taidetta tavoittaakseen ihailua, hyväksyntää tai rahaa. Toiset kiertävät näyttelyitä tai tekevät taidetta puhtaasti rakkaudesta taiteeseen. Toiset taas etsivät taiteen avulla totuutta ja ymmärrystä elämän kysymyksiin.
Mitkä ovat sairaaloiden ja hoitolaitosten tavoitteet, kun ne rakentavat ja suunnittelevat puutarhoja tai keräävät kalliita taidekokoelmia? Tähän on varmasti monia syitä. Luultavasti sairaalat ja hoitolaitokset haluavat taiteen ja puutarhojen avulla luoda ihmisille paremman mielikuvan hoitolaitoksista ja sairaaloista. Tämä voi asettaa taiteen ja luonnon välinearvoiseen asemaan.
Onko tämä kuitenkaan väärin? Ei välttämättä, jos ihmiset pääsevät näin nauttimaan enemmän luonnosta ja taiteesta. Ongelmia muodostuu kuitenkin, kun päätösvalta taiteen sisällöstä ja puutarhojen suunnittelusta siirtyy henkilöille, jotka eivät ole tutustuneet aiheisiin, kuten taide-, luonto-, ja ympäristökokemus. Voivatko arkkitehdit tai sairaalan johto tehdä päätöksiä siitä, mitkä ympäristötekijät tai taideteokset tuovat hyvinvointia? Tämä on erittäin haastava tehtävä, koska nämä kokemukset ovat henkilökohtaisia.
Sairaaloiden ja hyvinvointilaitosten kiinnostus taiteeseen ja puutarhoihin aiheuttaa myös ongelmia, jos taiteen ja puutarhojen uskotaan toimivan, kuin lääkkeet. Ihminen asetetaan istumaan taideteoksen eteen tai puutarhaan, jossa hän ikään kuin vastaanottaa puutarhan tai taideteoksen “parantavaa säteilyä”. Taiteen ja puutarhan parantavat ominaisuudet eivät toimi näin. Elvyttävä muutos tapahtuu ihmisessä itsessään ja hänen ajatuksissaan, joiden kautta myös fyysinen keho alkaa voimaan paremmin. Erityisesti taiteen kanssa tämä muutos saattaa olla pitkä prosessi, eikä tuloksia saada läheskään aina suoraan.
Toinen seminaarin kiinnostava puheenvuoro oli professori Goto Seikon luento japanilaisten puutarhojen katselun terapeuttisista vaikutuksista. Pidän itse tärkeänä puutarhojen moniaistisia ominaisuuksia. Kuitenkin japanilaisissa puutarhoissa korostuu usein visuaalisuus ja puutarhan katselu etäältä tai sen sisältä. Japanilaisessa puutarhassa on yleistä luonnon miniatyrisointi ja abstraktointi. Katsojan joutuu puutarhaa katsellessaan etsimään sen merkityksiä ja näkemään laajempia kokonaisuuksia puutarhan pienissä yksityiskohdissa. Tällaista ajattelutyötä pidetään yhtenä puutarhan elvyttävänä elementtinä.
Goto Seiko on tehnyt tutkimuksia, joissa japanilaisia puutarhoja on käytetty huonossa kunnossa olevien muistisairaiden kuntoutukseen. Potilaat vietiin 3 viikon aikana 2 kertaa päivässä 15 minuutiksi pienen japanilaisen puutarha-asetelman eteen. Tulokset potilaiden kunnossa olivat huomattavia. Potilaiden vireystasot nousivat ja lähimuistissa sekä puhekyvyssä huomattiin parannusta. Goto Seiko on päätynyt käyttämään katseltavia japanilaisia puutarhoja, koska potilaat ovat usein niin huonossa kunnossa etteivät he kykene itse osallistumaan esimerkiksi puutarhaterapiaan. Lisäksi japanilainen puutarha on kaunis katseltava kaikkina vuodenaikoina, toisin kuin esimerkiksi hyötykasvipuutarha, joka kukoistaa kesällä, mutta on talven aikaan harmaa ja kuollut.
Seminaarin puheenvuoroista voi päätellä, että useat ihmiset pitävät japanilaisia puutarhoja levon ympäristöinä mielelle ja fyysiselle keholle. Miten japanilaiset puutarhat sitten elvyttävät? Ehkä kyse on kulttuurista, zen-buddhalaisesta ajattelumaailmasta ja hiljentymisestä. Ehkä kyse on puutarhojen mindfulness-asenteessa ja niiden synnyttämässä rauhassa sekä ajattelutyössä. Tulee kuitenkin muistaa, että kokemukset ympäristön elvyttävyydestä ovat henkilökohtaisia. Ei ole olemassa yhtä ainutta oikeaa elpymisen tapaa. Loppujen lopuksi kaikki kokevat ympäristön ja puutarhan omalla tavallaan. Joku saattaa saavuttaa elvyttävän kokemuksen hoitolaitoksen kalliissa ja tarkkaan suunnitellussa puutarhassa, mutta toinen voi kokea tällaisen suunnitellun ympäristön jopa ahdistavaksi, sillä hän arvostaa enemmän villissä ja luonnollisessa tilassa olevaa puutarhaa.
Elpymistä ei voida suunnitella, koska se tapahtuu ihmisessä itsessään. Ihmisille voidaan kuitenkin luoda ympäristöjä, kuten puutarhoja, joiden uskotaan tukevan elpymistä tai laukaisevan ajatuksia, jotka johtavat elpymiseen. Japanilainen puutarha Suomessa ei kuitenkaan ole enää japanilainen puutarha. Kulttuuristaan irrotettu asia muuttuu ja kehittyy, kun se viedään uuteen ympäristöön. Meidän ei tulisikaan yrittää kopioida japanilaisia puutarhoja suoraan, sillä tulos ei tule ikinä saavuttamaan alkuperäistä malliaan. Voimme kuitenkin ottaa näistä puutarhoista mallia ja etsiä niitä elementtejä, jotka tunnistamme elvyttäviksi.
Seminaaripäivänä olin onnekas päästessäni keskustelemaan professori Wybe Kurtertin kanssa. Kysyin häneltä, mikä on hänen mielestään paras japanilainen puutarha. Kurtert osasi muotoilla vastauksessaan kauniisti ajatukset, jotka voin itsekin allekirjoittaa. Hän sanoi, ettei voi kertoa minulle lempi puutarhaansa, koska sen kokemus riippuu niin monesta eri asiasta. Kokemus voi muuttua sään, vuorokauden tai oman mielen maiseman ja tilan mukaan. Jokainen kokemus on aina omanlaisensa, eikä sama puutarha näyttäydy eri vierailuilla koskaan täysin samanlaisena.
Uskon, että ihminen, joka on vieraillut upeissa puutarhoissa ja luontokohteissa tai joka on kokenut kauneimmat ja arvostetuimmat taideteokset, voi saavuttaa henkilökohtaisesti parhaimman luonto- tai taidekokemuksensa myös yksinkertaisten teosten tai luontokohteiden äärellä, jos hän on vain vastaanottavassa tilassa. Uskon, että molemmat kokemukset voivat olla hyvin elvyttäviä.
Toivottavasti kirjoitus herätti sinussa ajatuksia. Seminaarissa oli mukana paljon muitakin mielenkiintoisia puheenvuoroja, mutta jätän niistä kirjoittamisen kenties seuraavaan kertaan.